Luet nyt
Kasviskaalilaatikko

Kasviskaalilaatikko

Kasviskaalilaatikko - Safkaamo

Koripallotähti Jamar Wilsonin perheen pääkokki on hänen suomalainen vaimonsa Laura. Jamar kokkaa hyvin (vaimon mukaan jopa paremmin kuin hän), mutta ammattiurheilijan tiukkojen arki-aikataulujen vuoksi häntä nähdään keittiössä harvoin. Perheen arki pyörii vahvasti kasvisruualla ja yhdeksi arjen pelastajaksi on muodostunut Härkiskaalilaatikko. Jamar kruunaa oman annoksensa puolukkahillon sijaan Sriracha-kastikkeella. Molemmat vaihtoehdot on testattu toimiviksi!

Resepti on hieman muokattu versio Olga Temosen Olgan kotona -blogissa aikaisemmin ilmestyneestä reseptistä.

Lisää Jamarin ajatuksia ruuasta, syömisestä ja kokkaamisesta pääset lukemaan täältä.

Kasviskaalilaatikko Härkiksellä

1 isohko tai 2 pienempää uunivuuallista

  • 2 dl täysjyväriisiä
  • 1,6 kg kaalia
  • 1 sipuli
  • 15 cm pala purjoa
  • 1 pkt Härkistä
  • peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 tl kuivattua meiramia
  • 2 tl kuivattua persiljaa
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa
  • fariinisokeria tai hunajaa
  • 3 dl vettä
  • 2,5 dl kaurakermaa (myös muu kerma käy hyvin)
  • öljyä paistamiseen

Valmistus

  1. Keitä ensin riisit suolatussa vedessä ohjeen mukaan. Pilko riisien kiehuessa kaali, sipuli ja purjo.
  2. Kuullota kaalisuikaleita isossa kasarissa, paistinpannussa tai paksupohjaisessa kattilassa öljyssä sen verran, että ne vähän kypsyvät. Tähän menee n. 10 min. Mikäli sinulta ei löydy riittävän isoa pannua, niin tämän voi tehdä hyvin myös osissa. Ripottele kuullotettujen kaalisuikaleiden sekaan noin 2 rkl fariinisokeria tai hunajaa sekä suolaa oman maun mukaan. Sekoita ja siirrä sivuun odottamaan.
  3. Paista öljyssä seuraavaksi sipulit, purjo, inkivääri ja Härkis. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio ja lisää loput mausteet.
  4. Sekoita keskenään kaalit, Härkispaistos ja riisi. Kumoa laakeaan vuokaan (tai kahteen jos sinulla on pienempiä vuokia) ja kaada päälle vesi ja kaurakerma.
  5. Paista kaalilaatikkoa 190-asteisen uunin keskitasolla reilu tunti. Kaalilaatikkoa kannattaa pitää silmällä, sillä paistoaika saattaa olla jopa 1,5 tuntia, vähän uunin tehosta riippuen.

Pro-vinkki
Jos riisin keittäminen tuntuu työläältä, niin nykyään kaupoista löytyvät esikypsytetyt riisit tarjoavat oivallisen ja äärimmäisen helpon ja nopean vaihtoehdon. Pussin kulma vain auki, pariksi minuutiksi mikroon – ja voilà! Emme huomaa lopputuloksessa mitään eroa alusta saakka itse keitettyyn riisiin. Tässä kohtaa oikominen on siis enemmän kuin sallittua.

Näytä kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Takaisin alkuun