Luet nyt
Instagram tuo ruokavaikuttajat kotikeittiöösi

Instagram tuo ruokavaikuttajat kotikeittiöösi

Safkaamo - Hanna Gullichsen - Sunnuntaiserviisi Instagram live

Koronakevät. Kevät ja näillä näkymin myös kesä 2020 tullaan muistamaan outona aikana, jolloin missään ei tapahtunut juuri mitään. Paitsi yhdessä paikassa. Kun olemme pakotettuja pysymään mahdollisimman paljon kotona, ovat niin työmme kuin harrastuksemme ja muut ajanvietteet siirtyneet verkkoon. Ja erityisesti sosiaaliseen mediaan – ja Instagramiin.

Koronaviruksen jyllääminen on toden totta sulkenut lähes kaiken, mutta Instagram livejen hanat ovat auenneet tänä keväänä aivan ennennäkemättömällä tavalla. Maksimissaan tunnin mittaisissa suorissa lähetyksissä tehdään käsitöitä, pelataan bingoa, keskustellaan elämänhallinnasta ja päästään kuulemaan eri alojen asiantuntijoita. Mutta se, mikä meitä erityisesti kiinnostaa, ovat tietenkin kokkauslivet! 

Monet kotimaiset (ja kansainvälisetkin) ruokavaikuttajat ovat alkaneet muiden töidensä peruuntuessa järjestää säännöllisesti kokkaustuokioita, joihin meistä jokainen pääsee osallistumaan puhelimensa välityksellä. Yhteydet pätkivät ja kokonaisuus on yleensä kovin kotikutoinen, mutta juuri siksi melko ihana. Tunnelma on vähän kuin olisi taas saanut kutsua kavereita kotiinsa kokkaamaan!

Tässä muutama poiminta Instagram liveistä, joiden parissa olemme itse viihtyneet – ja kokkailleet.

Kuva: Instagram / @hannagullichsen

Hanna Gullichsenin #sunnuntaiserviisi

Kokiksi, opiskelijaksi ja nautiskelijaksi itseään tituleeraava Hanna Gullichsen on näiden ohella myös ruokakirjailija ja -vaikuttaja, jolla on Instagramissa lähes 30 000 seuraajaa. 

Näin korona-aikaan Hanna (ja toisinaan myös hänen miehensä Joonas) kokkaa joka sunnuntai klo 15 seuraajiensa kanssa. Itse kokkaamisen ohessa kokiksi opiskellut Hanna jakaa erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon. Taustalla soi musiikki, lasissa on valkkaria ja tunnelma on mukavan rento. Muun muassa Hannan ja Joonaksen ohjeella valmistettu pizza on noussut somessa suureksi hitiksi ja ylittänyt uutiskynnyksen myös perinteisen median puolella.

Instagramissa @hannagullichsen
Blogi osoitteessa www.hannag.fi

Kuva: Instagram / @satu_koivisto

Satu Koiviston torstai-iltojen kokkauslive

Satu Koivisto on savolaislähtöinen ruokakirjailija ja -toimittaja, joka kertoo ajattelevansa ruokaa päivittäin sekä työkseen että huvikseen. Satu opettaa ihmisiä rakastumaan ruokaan ja erityisesti ruuanlaittoon niin Gastronaatti-kirjoissaan kuin blogissaankin. 

Nyt korona-aikana Satu kokkailee seuraajiensa kanssa Instagram livessä aina torstaisin klo 17. Listalla on viime viikkoina ollut muun muassa perinteinen, herkkuaamiaisen tai täydellisen iltapalan kruunaava Croque Monsieur -leipä, indonesialainen perunasalaatti ja hernepestopasta.

Instagramissa @satu_koivisto
Blogi osoitteessa www.satukoivisto.fi

Kuva: Instagram / @anninuunissa

Annin Uunissa leivontalivet

Annin Uunissa on kuin vaaleanpunainen unelma! Anni Paakkunaisen kauniista leipomuksista pääsee nauttimaan hänen kirjassaan, blogissaan ja tietysti Instagramissa. Tänä keväänä Annin kanssa on ollut ilo leipoa myös livenä. Tai siis Insta livenä.

Leivontalivet tarjoilevat Annin omien sanojen mukaan “iloa, rentoutumista ja mukavaa puuhaa kotioloihin hyvällä mielellä” ja niiden myötä kotikeittiöissä ympäri Suomen on syntynyt jo muun muassa Key Lime -piirakkaa, Mignon-munista valmistettua juustokakkua ja vappumunkkeja. Annin oli itseasiassa tarkoitus pitää kevään mittaan ihan oikeita leivontakursseja, mutta vallitseva tilanne siirsi leipomukset verkkoon.

Instagramissa @anninuunissa
Blogi osoitteessa www.anninuunissa.fi

Kuva: Instagram / @jennipupulandia

Jenni Rotosen #teknokeittiö

Pupulandia-blogistaan tunnettu Jenni Rotonen ei suoranaisesti kuulu ruokavaikuttajien kastiin, vaikka onkin jakanut blogissaan reseptejä helppoihin arkiruokiin. Korona-ajan synnyttämä #teknokeittiö taisi lähteä liikkeelle pikemminkin Jennin rakkaudesta deep house -musiikkia kohtaan, mutta kyllä siihen ruokakin liittyy.

Ensimmäisessä #teknokeittiö Insta livessään suureksi sipsien ystäväksi tunnustautunut Jenni maisteli suosikkisipsejään ja kokkailu rajoittui lähinnä dippikastikkeiden sekoittamiseen musiikin tahdissa. Toisellakin kerralla musiikki oli isossa roolissa, mutta Jennin keittiössä myös kokattiin kasvispastaa.

Deep housen ohella Jenni on Insta storyissaan väläytellyt myös mahdollisuutta muiden musiikkityylien yhdistämiseen kokkaushommiin. Odottelemme mielenkiinnolla jatkoa!

Instagramissa @jennipupulandia
Blogi osoitteessa www.pupulandia.fi

Kuva: Instagram / @gordongram

Bonus: Kokkaa maailmankuulun huippukokin kanssa

TV:stä ja ronskista kielenkäytöstään tunnettu brittikokki Gordon Ramsay esittelee kokkaustaitojaan – ja luonteensa lempeämpää puolta – omalla Instagram-tilillään. Ramsayn IGTV-videot ja livet pitävät sisällään muun muassa näppäriä, alle 10 minuutissa valmistuvia reseptejä kuten pasta carbonaraa ja brittiklassikko fish and chipsin. Gordonin seuraan pääsee livenä lauantaisin klo 19.00 Suomen aikaa.

Instagramissa @gordongram
Nettisivut osoitteessa www.gordonramsay.com

Myös ravintolat ovat joutuneet keksimään koronan myötä uusia tapoja toimia. Listasimme muutamia suosikkejamme helsinkiläisten ravintoloiden tarjonnasta, niihin pääset tutustumaan täällä.

Näytä kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Takaisin alkuun